FIN*TAKATASSUN uutiset
10. heinökuuta 2010
Vantaan näyttely on juuri päättynyt, hienosti sujui. Kaikille EX1 ja lisäksi pentuesarjassa 2. sijoitus. Halli oli kuuma kuin pätsi , koska ilmastointi ei toiminut, mutta Leo, Neo ja Coco jaksoivat silti hienosti.
15. huhtikuuta 2010
Tampereen näyttely meni hienosti! Kaikki saivat jälleen EX1:n. Seuraavana vuorossa Hyvinkää kesäkuun alussa.
11. huhtikuuta 2010
Pennut on kasvaneet huikeasti Leo-jättiläinen on jo reippaasti yli 2 kg. Uusi näyttely odottaa kolmikkoa Tampereella toukokuussa.
27. maaliskuuta 2010
Pentujen ensimmäinen kissanäyttey Turussa on ohi ja hienosti sujui!
Kaikki pennut saivat EX1:n. Leo valittiin tuomarin parhaaksi eli Leo pääsi vielä mukaan näyttelyn parhaan pennun valintaan - se
ei kuitenkaan vielä tällä kertaa osunut kohdalle.
Hieno ja hyvin järjestetty näyttely kaiken kaikkiaan.
23. helmikuuta 2010
Huh-huh, kuinka se aika rientääkään, kun on pieniä pentuja. Ensimmäiset rokotukset on annettu ja kaikki on sujunut hienosti. Ensi näyttelykin odottaa jo.
19. tammikuuta 2010
Voiko enää vilkaampia pentuja olla kuin American Curlit?! Oma luonne näkyy jo hyvin ja kaikki ovat jo saavuttaneet 1 kg painon.. Leo jo reilusti ylikin 1200g.
3. tammikuuta 2010
Hyvää Uutta Vuotta! Takatassun pennut viettivät rauhallisen vuodenvaihteen kuusen koristetita heilutellen ja reippaasti kasvaen. Penturuuan syöminen sujuu jo mukavasti ja vessakin alkaa pikkuhiljaa löytyä - siinä Neo on näyttänyt mallia.
18. joulukuuta 2009
No, nyt jo mennä vilistetään, tehdään hurjia hyökkäyksiä ja kisaillaan sisarusten kanssa aina hereillä ollessa. Väsymys vie kuitenkin aina jossain vaiheessa voiton ja emon turvallinen ja lämmin syli odottaa.
10. joulukuuta 2009
Coco nousi ensimmäisenä harjoittelemaan kävelyä, kun taas Leo-jättiläinen vielä tuumii, että ryömiminen on ihan hyvä tapa edetä. Uteliaisuus lisääntyy ja taitaa olla päivien asia, kun jo lähdetään tutkimaan pesän ulkopuolista maailmaa.
3. joulukuuta 2009
Pennut ovat nyt 15 päivää vanhoja. Kaikkien silmät ovat hyvin auenneet. Kilpparityttö Cocon takajalat kannattelevat jo hieman, kun taas veljekset Neo ja Leo vielä harjoittelevat. Tänään näyttivät jo hieman leikkivän ja ovat jo selvästi liikkuvaisempia.
26. marraskuuta 2009
Uskomatonta vilinää pentukopassa. Kaikki kolme mönkivät toistensa päälle ja nukahtavat vähän mihin asentoon sattuvat. Reipasta kasvua kaikilla.
20. marraskuuta 2009
Delilah huolehtii pennuista mallikkaasti ja tohkeissaan esittelee niitä meille hurjan kehräyksen säestyksellä. Ruokahalu näyttää olevan hyvä kaikilla, sekä emolla, että pennuilla. Painokäyristä päätellen (katso "Pentue" vasemmasta valikosta) taitaa siis olla yksi tyttö ja kaksi poikaa.
18.marraskuuta 2009
Mahtavaa! Tänään aamulla syntyi 3 pientä pentua ja kaikki sujui hienosti!
15. marraskuuta 2009
Ruolahalu on huikea, kun pitää syödä ties kuinka monen edestä. Pentujen liikehdintä näkyy jo hyvin vatsanpeitteiden alla.
1. marraskuuta 2009
Delilahin paino nousee ja vatsa pyöristyy. Saa nähdä tehdäänkö Suomen ennätys pentujen määrässä - taitaa olla 8 nykyisin American Curleilla.
19. lokakuuta 2009
Tänään ihmeteltiin ikkunasta kun satoi ensimmäiset jalkaratit taivaalta. Sunnuntai herkkuna saatiin maistaa poronlihaa, ja sehän kyllä maistui!
11. lokakuuta 2009
Ensimmäiset pakkasaamut (-4) tänä syksynä. Laila viihtyi silti hyvin ulkona valjaissa kävelyretken verran - käkätyksen kohteina tikka, orava ja lintulaudan talitintit.
|